Työn vastapaino

Tänään posteljooni oli tuonut postilaatikkoon mukavan yllätyksen..... lehden, jossa on kirjoitus korttiaskartelustani. Jo viime vuoden puolella minua pyydettiin että haluaisinko osallistua juttusarjaan, jossa käsitellään harrastuksia. Vastasin myöntävästi ja ilokseni mieheni suostui jutun kirjoittamaan. Kiitos Toni!

Tässä koko tarina :)

Meidän perheen näpertäjät

Teksti: Toni Siljander
Julkaisu: Universitas kesä 2011


Alussa oli häät

Huomasin jo ensikertaa tavatessamme, että Sannassa oli totuttua enemmän sitä jotain erityistä mistä ei ihan saa heti kiinni. Tiesin muutaman vuoden jälkeen häitä suunnitellessamme millaiseen naiseen olin rakastunut. Enpä arvannut millaisen lumipallon näin miehisestä näkökulmasta pieneltä vaikuttava asia kuten hääkutsut voisivat laittaa vierimään. Kun mieluisia kutsukortteja saati hääohjelmapohjia ei löytynyt ehdotti Sanna puolihuolimattomasti, että voisihan ne askarrella itsekin. Hieman vain piti varata aikaa suunnitteluun, toteutukseen ja viimeistelyyn. Kaikkiin työvaiheisiin oli tietysti erikoistyövälineet. Miehinen mies kun olen päätin auttaa rakastani saamaan häistämme meidän näköisemme, vaikka sitten askarrellen. Hääkutsujen tekeminen olisi varmasti mennytkin suunnitelmien mukaan joutuisasti jos ei olisi ollut mitään muita hääjärjestelyitä tehtävänä. Saimme kuitenkin kutsut ja hääohjelmat tehtyä vaikka työmäärä oli melkoinen. Työmäärään vaikutti melkoisen suuresti Sannan tahto tehdä jokaisesta hääkutsusta ja –ohjelmasta vähintään täydellinen, mieluummin vielä vähän parempi.

Sen verran iso pala tuli haukattua hääaskartelujen kanssa, ettei Sanna puhunut sanallakaan askartelusta pariin vuoteen, kunnes asia nousi jälleen ajankohtaiseksi tyttäremme ristiäisten lähestyessä. Tuolloin törmäsimme samaan ongelmaan kuin häidemme aikaan, mistään ei löytynyt meidän näköistä kutsu- tai kiitoskortteja. Ajan jo kullattua muistoja turvauduimme askarteluun reippain mielin. Itselleni tämä oli jo enemmän kuin riittävästi askartelua mutta ei Sannalle.

Sitten löytyi nettikaupat

Varauksellisesti Sanna osti muutamia askartelutarvikkeita Tampereen sekä lähistön askartelukaupoista. Se mihin hän kuitenkin ihastui palavasti olivat erilaiset leimakuvat. Vaikka Sanna on aina osannut piirtää ja maalata tuntui itse jokaisen kuvan piirtäminen aivan alusta asti hänestä varsin työläältä ja epäkäytännölliseltä. Tässä vaiheessa kuvaan astuivat, sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti, leimakuvat. Muutamia leimasimia ostettuaan ja niillä leimaamiaan kuvia puuväreillä väritettyään Sanna löysi muiden askartelijoiden blogeja, joissa olevat kuvat olivat huomattavasti eläväisempiä. Asiaa selviteltyään hän päätti ostaa ensimmäisen vesitäytekynänsä ja kokeilla olisiko moisesta kapistuksesta mihinkään. Sittemmin puuvärit ovat siirtyneet lähes tyystin perheemme pienen johtohahmon käyttöön.

Löydettyään mieluisan leimasinsarjan Sanna huomasi, että sitä tuli Suomeen varsin rajoitettuja määriä. Pari kertaa jäätyään ilman haluamaansa leimasinta hän päätti selvittää saisiko niitä hankittua muualta. Saihan niitä, nettikauppoja oli niin lähellä kuin kaukanakin. Yhden illan ajan nettikauppoja tutkiessamme päätimme tehdä testioston. Jos tuote sekä toimitus vastaisivat odotuksiamme, saattaisimme ostaa toisekin. Hiljalleen Sannan leimasimien sekä askartelutarvikkeiden määrä kasvoi samoin kuin hänen intonsa askarrella.

Kiinnostus leviää

Syksyn ja talven pimeinä iltoina saattoi valmistua kortti tai kaksikin. Vaikka Sannasta olikin mukavaa esitellä kortteja minulle oli saatu palaute jonkin ajan kuluttua liian suppeaa. Kaikki kun oli mielestäni hienoa ja todella nättiä. Sanna ryhtyi pitämään itsekin askartelublogia jonne päätyi kuvat hänen tekemistään korteista, tauluista ja lahjalaatikoista. Mitä kimaltavamman ja värikkäämmän kortin Sanna teki, sitä enemmän se kiinnosti myös tytärtämme. Tietysti varsinkin alussa hänen kiinnostuksensa keskittyi enimmäkseen kaikkeen kiiltävään ja mahdollisimman paljon sotkevaan, eritoten koristehilepurkkeihin.

Edelleen ihmettelen sitä miten nopeasti alle 4-vuotias lapsi oppii askartelemaan pelkästään äitinsä tekemisiä seuraten. Tyttäremme saattoi pitkiäkin aikoja seurata äitinsä askartelua ja kysellä kiinnostuksensa kohteista eikä mennyt kauaakaan kun hänkin halusi askarrella. Tietenkään vanhempien hankkimat lasten askarteluvälineet eivät kelvanneet vaan hänellä piti olla samanlaiset kuin äidillä, eihän siitä askartelusta mitään muuten tulisi. Niinpä sovimmekin, että hankittaisiin ainoastaan vaarallisille tarvikkeille, kuten saksille, sellaiset hieman turvallisempaa mallia olevat ettei vain isi itseään niillä satuttaisi häntä auttaessaan. Loppujen lopuksi isi ei juuri ole saanut koskea äidin saati tyttären askartelutarvikkeisiin.

Harrastuksen odottamaton hyöty

Joskus harrastuksista löytyy jälkeenpäin tarkasteltaessa odottamatonta hyötyä. Se ei välttämättä edes näkyvää tekemisen hetkellä, mutta sitäkin tärkeämpää. Olkoon se sitten uusi ystävä tai hyvä mieli siitä mitä saa aikaan mutta olen täysin vakuuttunut, että myös istualtaan suoritettavilla harrastuksilla on terveysvaukutteinen puoli. Sannan askarteluharrastus on luonut perheellemme huomaamattomasti vanhempien välistä keskusteluaikaa arjen myllerrykseen sekä äidin ja tyttären välistä äärimmäisen tärkeää tyttöjen aikaa jolloin isi saa aikaa tehdä poikien juttuja.